HR viesti 4/2012 | Page 13

Oleellista on pohtia esimerkiksi sitä, miten yritystä ja ihmi- Tunne itsesi, kuuntele myös muita siä voidaan ohjata ilman, että siitä vastaa vain yksi suunnan Kolmas menestyksellisen mallin piirre perustuu toimitusjohta- tietävä ja peräsintä pitelevä ihminen. Kysymys on tärkeä, kun jan kyvylle ja valmiudella käyttää sparraajia, mentoreita tai tiedetään, että yhtä ainoaa ja oikeaa reittiä ei ole. Alun pe- coacheja. Johtaja tarvitsee keskustelukumppaneita, joiden rin lyhyimmältä näyttävä reittikään ei yleensä ole nopein, kun avulla hän voi kirkastaa ajatuksiaan sekä löytää uusia näkö- talouden myrskyt ja ihmisten käyttäytymisen pohjavirta vievät kulmia. Tämä sovellettu osaaminen voi parhaimmillaan olla laivaa eri suuntaan kuin on ollut tarkoitus. ratkaiseva tekijä yrityksen kasvussa ja laadunvarmistuksessa. Johtajamismallin muutos voi eri yrityksissä tarkoittaa erilai- Mentorien valinnassa on tärkeää varmistaa paitsi tiedon sia asioita. Työmme puolesta olemme näköalapaikalla seuraa- monipuolisuus myös sen laatu. Tiedon on vietävä yrityksen massa sitä, mikä yrityksissä on oleellisinta matkalla kohti tule- agendaa ja johtamista samaan suuntaan. Samoin on varmis- vaisuutta. Useimmissa tapauksissa kyse on johtajan näkökul- tettava, että ympärillä olevat tukijoukot ovat samalla sekä riit- masta kolmiosaisesta kokonaisuudesta. tävän kokeneita ja avoimia että avarakatseisia ymmärtääkseen liiketoiminnan muuttuneet olosuhteet ja pystyäkseen so- Lähitukena yhteiseen maaliin pelaava veltamaan osaamistaan juuri kyseisessä yrityksessä. johtoryhmä Johtoryhmän tulisi olla kaikille sen jäsenille tärkein ja läheisin Yksityisistä oivalluksista yhteinen ilo sparrausryhmä. Ryhmän merkitys riippuu siitä, miten toimitus- Tiivistetysti voidaan sanoa, että moderni toimitusjohtaja on- johtaja saa johtoryhmän samaan maaliin pelaavaksi joukku- nistuu: a) yhteist