HR viesti 3+4/2017 | Page 56

AI Palatessaan Suomeen 2010, hän huomasi että täällä tullaan liikkumisen osalta vielä jonkin verran jälkijunassa. ”Hollannissa työnantajat esimerkiksi kuittaavat työnteki- jöiden julkisen liikenteen työmatkalippukulut sataprosenttisesti ilman kulukattoa”, hän toteaa. Toki Hollanti on suhteellisen pieni maa, jossa on paljon porukkaa – jolloin koko liikkumisen kulttuuri on muodostu- nut ihan eri pohjalta kuin meillä. Hollannissa ruuhkat yltyvät legendaarisiin mittoihin niin helposti, että kaikki keinot ovat käytössä liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi. ”Mikäli työpaikka sijaitsee kotikaupungissa, mennään Hol- lannissa yleensä pyörällä töihin – satoi tai paistoi. Verottaja tukee osaltaan myös työmatkapyöräilyä ja työsuhdepyörä on yleinen työsuhde-etu siellä”, de Jong kertoo. n 10 syytä miksi työmatkaedun tarjoaminen henkilöstölle kannattaa 1. Työmatkaetu on arvostettu etu, jolla voi kiittää ja palkita työntekijöitä; se sitouttaa työntekijöitä ja luo hyvää työn­antajamielikuvaa. ” Kun on olemassa hyvä julkinen liikenne, niin sitä on mielekästä myös hyödyntää. 2. Työmatkaetu lisää työntekijän arjen sujuvuutta ja hyvinvointia. 3. Työntekijän arkiliikunta lisääntyy, kun auto ei vie ovelta ovelle.   4. Edelläkävijäyritykset ottavat vihreät arvot ja vastuullisuuden huomioon myös työmatkailussa. 5. Työmatkaetu on työntekijälle veroton etu 300 euroon asti ja 751– 3 400 euron osuudelta. Työnantajalle ei koidu näistä osuuksista palkan sivukuluja. 6. Työnantaja voi puolestaan vähentää hankintakulut tulo­verotuksessaan. Työmatkaetua ei tarvitse tarjota koko henkilöstölle. 7. Työmatkaetu on tarkoitettu kodin ja työpaikan välisiin matkoihin, mutta sitä voi käyttää myös vapaa-ajan ”Käytin ennen etuseteleitä, mutta niiden kanssa plaraami- nen alkoi jo vähän kyllästyttää. Tämä nykyinen systeemi, jossa voin ladata matkakorttia missä tahansa R-kioskilla, on erittäin toimiva.” Halkolan mukaan uusi ratkaisu tuo työpaikkamatkoihin sopivasti joustavuutta: ”Tärkeintä on, että saan itse päättää mitä teen ja kortin käyttö on aina helppoa.” matkoilla. 8. Työnantajalle työmatkaedun hallinnointi on sujuvaa ja helppoa; kaikki tapahtuu verkossa. 9. Työmatkasaldon käyttäminen on todella helppoa, työn­tekijä maksaa kännykällä QR-koodin avulla 10. Työntekijä voi ostaa työmatkailuunsa sopivan lipputuotteen tai ladata matkakorttinsa kaikissa R-kioskeissa ympäri Suomen. Hollannista mallia? Kati de Jongilta on kokemusta todellisesta vihreän liikenteen ”suurvallasta”, sillä hän asui 12 vuoden ajan Hollannissa. 56 HR viesti 3–4/2017 Lähde: Smartum