HR viesti 3/2012 | Page 32

KUVA: MIKKO REINIKAINEN ympäristöasioiden seurantaan ja ne on otettu osaksi jokaisen menteissa jo etukäteen Paasitornin palveluita parantavana työntekijän jokapäiväistä toimintaa. asiana. Paasitornin profiloituessa vahvasti ympäristöystävälli- Paasitornissa ympäristöpolitiikkaa toteutetaan säästämäl- seksi kongressikeskukseksi edes asiakaspysäköinnin puute ei lä energiaa ja luonnonvaroja, vä- tunnu haittaavan käyttäjiä, vaan pi- hentämällä päästöjä ja jätteen syn- kemminkin hyvät joukkoliikenneyh- tymistä sekä edellyttämällä yhteistyökumppaneilta vastuullisuutta ympäristökysymyksissä. Hyvä esimerk- ”Paasitorni on erinomainen esimerkki toimijasta, joka teydet keräävät kehut. Paasitornia ei suotta ole ylläpidetty ja entisöity vanhaa kunnioitta- ki kumppaneiden vastuullisuudes- on ymmärtänyt historiallisen ta on se, että ravintola suosii lähi- merkityksensä ja ottaa sen tetty Unescon maailmanperintökoh- ruokaa, minkä uskoisi miellyttävän huomioon toiminnoissaan.” teeksi, yhdessä kahdeksan muun en, sillä vuonna 2010 sitä on esi- työväenliikkeen historiaan liittyvän myös tilaisuuksien järjestäjiä. rakennuksen kanssa. Tanskan työ- Paasitorni oli mukana TNS- väenmuseon johtaja Peter Ludvig- Gallupilla syksyllä 2011 teetetyssä asiakastutkimuksessa saaden asiakkailtaan kiittävän ar- sen kartoitti Unescon toimeksiannosta 58 merkittävintä koh- vosanan ja nousten pääkaupunkiseudun kongressitalojen yk- detta 23 maassa ja totesi Paasitornin täyttävän erinomaisesti köseksi kokonaisarvion perusteella. Tyytyväisyys oli lisään- Unescon kriteerit maailmanperintökohteen autenttisuudesta ja tynyt edellisestä (vuonna 2009 tehdystä) tutkimuksesta. Vas- historiallisesta eheydestä. taajat kiittivät erityisesti henkilöstön ammattitaitoa ja palvelu- Ludvigsenin mukaan rakennus on työväenliikkeen histo- halukkuutta sekä upeaa, historiallista miljöötä. Jo taidolla en- rian merkittävä symboli, ja sen alkuperäisyyden aste on kor- tisöidyt tilat tuovat tapahtumiin omaa, ainutlaatuista tunnel- kea. Rakennuksesta on pidetty hyvää huolta, ja museoviran- maansa, joka säilyy osallistujien mielessä. omaiset Suomessa ovat antaneet tunnustusta taitavasti toteutetulle entisöinnille. No parking? – No problem! Ludvigsen näkee, että Paasitorni on erinomainen esimerkki Kongressikeskuksen yhteyteen kesällä 2012 avattava hotel- toimijasta, joka on ymmärtänyt historiallisen merkityksensä ja li Scandic Paasi mainittiin myös kyselyyn vastanneiden kom- ottaa sen huomioon toiminnoissaan. 30 HR viesti 3/2012