HR viesti 2/2016 - Page 52

ASIAKAS VIESTI Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. KAHVITAUKOKULTTUURI ON PALAAMASSA TYÖPAIKOILLE – ONNEKSI Kuppi kahvia mukaan ja takaisin työpisteelle tekemään töitä. Ajatus jumittaa ja niskaa särkee. Nyt olisi tauon paikka! lomassa ei ole ajanhukkaa, päinvastoin. Tauko elvyttää työntekijää päivän rasituksesta, parantaa työtehoa ja keskittymistä. Rentoutunut ja virkeä työntekijä tekee KUVA: PAULIG Viime aikoina on jälleen oivallettu, että tauko töiden vähemmän virheitä. Kahvitauon sosiaalinen merkitys on myös suuri. Kollegan kanssa keskustellaan asiaa ja asian vierestä, nauretaan ja hitsaudutaan paremmin yhteen. Myönteinen asenne lisää työmotivaatiota, joka taas lisää yrityksen tulosta. Laadukas kahvi on myös koko yrityksen käyntikortti vierailijoille. Mukava hetki hyvän kahvin parissa jättää positiivisen mielikuvan. MyMoment by Paulig on konsepti, joka auttaa yrityksiä luomaan parempia kahvihetkiä toimistoille ja työpaikoille. n Lisätietoja kahviratkaisuista Paulig Professionalilta: www.pauligprofessional.fi KEVÄT ON ITSESTÄÄN HUOLEHTIMISEN AIKAA Kevätaurinko pilkistelee ikkunoista ja herättelee meitä suomalaisia jälleen pitkän talven jälkeen horroksesta. Pimeys ja kylmyys väistyvät ja luonto herää – on aika virkistää ­itseään loistamaan yhdessä kevät­auringon kanssa. Petäys Resort Vanajaveden rannalla on täydellinen kohde aktiiviselle lomalle tai rauhoittavalle irti­ otolle. Olemme koonneet kevään piristykseksi kaksi teemaviikonloppua, joiden parissa ajatukset siirtyvät talven pimeydestä valoisampiin aikoihin ja pian koittavaan kesään. Nyt on tyy osallistujan oman hyvinvoinnin äärelle. Luonnosta nauttimista, aika panostaa itseensä – omaan terveyteen ja hyvinvointiin. rentouttavia liikuntamuotoja ja herkullista ruokaa. Ajatukset narik- Huhtikuun lopulla (23.–24.4.) naisenergia valtaa Petäyksen niemen, kun Naisten Sporttiviikonloppu starttaa mukaan- kaan ja nautiskelemaan! Tule yksin, ystävän kanssa, tai kerää koko kaveriporukka satempaavan liikunnallisen ohjelman merkeissä. Tiedossa mukaan. Teemaviikonloppujen parissa viihdyt varmasti. Jos val- on hikoilua ja hauskanpitoa reipashenkisessä porukassa. miista viikonlopuista ei löydy sopivaa tai ajankohta ei sovi aika- Ohjelma on rakennettu siten, että jokainen voi haastaa itse- tauluihisi, ota yhteyttä niin suunnittelemme mielellämme juuri ään oman kunto- ja liikuntatason mukaan. Nauruntäyteinen ja sinulle ja ryhmällesi sopivan kokonaisuuden teille sopivalle ajan- aktiivinen viikonloppu tiedossa! kohdalle. n Toinen teemaviikonlopuista on pyhitetty rauhoittumiselle. Pysähdy Hetkeksi – hyvän olon viikonloppu (21.–22.5.) keskit50 HR viesti 2/2016 Lisätietoja teemaviikonlopuista: myynti@petays.fi, www.petays.fi