HR viesti 2/2016 - Page 49

MATLEENA ENGBLOM TARU HYVÄRINEN PEKKA JÄNTTI KARI KANNALA MARI MOHSEN Onko esimiehellä mitään juridista vastuuta vallisuusrikoksen tunnusmerkistöksi työturvallisuusmääräysten puuttua epäasialliseen kohteluun työpaikalla? tahallinen tai tuottamuksellinen rikkominen. Seuraamuksena Kyllä on, ja pahimmassa tapauksessa varsin merkittäväkin. voi olla sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Rangais- Varsinkin esimiehen ja alaisen välisessä häirintäasiassa koh- tusvastuu voi ulottua myös työnantajaan oikeushenkilönä, jol- taavat niin työturvallisuuslain tavoitenormit, rikoslain rangais- loin yritykselle voidaan langettaa yhteisösakko samasta esi- tussäännökset kuin myös vahingonkorvauslain erityisnormit. miehen teosta tai laiminlyönnistä työturvallisuuslain noudat- Voidaan väittää, että esimiehenä olemisen vaikein tehtävä tamisessa. Työpaikkakiusaamisen painaminen villaisella voi johtaa onkin henkilöjohtaminen ja sen erinäiset ilmiöt ja ongelmat. Ongelmat voivat ilmetä kahden työntekijän välillä, mutta häi- työturvallisuutta koskevien normien rikkomisen ohella myös rinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta voidaan puhua myös esi- toisen rikoksen, pahoinpitelyn, tunnusmerkistön täyttymiseen. miehen ja alaisen välillä – suuntaan tai toiseen. Uusimmassa oikeuskäytännössä on katsottu, että työpaikka- Häirintä ja epäasiallinen kohtelu voi ilmetä monella eri kiusaaminen voidaan ääritapauksessaan lukea pahoinpite- tavalla. Perinteisesti ehkä ajattelemme, että häirintä on kiel- lyrikoksen sisään, jos sillä väkivaltaa tekemättä vahingoite- lettyä, henkilökohtaisuuden rajat rikkovaa fyysistä läsnäoloa, taan toisen terveyttä. Pitkään jatkunut ja työyhteisön tai joh- siinä missä epäasiallinen kohtelu taas on verbaalista viestin- don siunauksen saanut kiusaaminen voi johtaa esimiehen tää. Tällöin näemme asiat konkreettisina, aktiivisen toiminnan tuo­miolle myös pahoinpitelystä. Ja edelleen, myös vahingonkorvausoikeuden maailma ilmiöinä. Mutta häirintä ja epäasiallinen kohtelu – eli työpaikkakiusaaminen - on ehkä valtaosaltaan kuitenkin passiivista tunnistaa häirinnän ja epäasiallisen kohtelun perusteena ja välillistä toimintaa: toisen ihmisen sivuuttamista, vähättelyä, saada vahingonkorvausta kiusaajalta. Tällöin puhutaan työtehtävien ja vastuiden vähentämistä, jne. loukkauksen aiheuttaman kärsimyksen korvaamisesta, mille Työturvallisuuslaista löytyy häirintää koskeva erityissään- on vahingonkorvauslaissa asetettu tarkat e []Z