HR viesti 2/2016 - Page 19

” Firmoissa ymmärretään hyvien työntekijöiden arvo ja halutaan pitää porukasta huolta. kenteli väiteltyään Suomen pankissa ja Euroopan keskuspankissa ennen siirtymistään Nordean pääekonomistiksi. CV:stä löytyy myös muita tehtäviä Nordean sisällä ja rupeama EK:n Kilpailukyky ja kasvu -vastuualueen johtajana. Nyt Perheyritysten liiton toimarin pallilta aukeaa taas hieman erilainen näköala – ja niin sen pitää ollakin. ”Ekonomistikoulutus on hyvä pohja, mutta se ei ole koko totuus mistään. Koen, että omalla kohdallani se stoori on ollut jatkuva oppiminen – ja tarina jatkuu edelleen.” Entä sitten seuraava luku? Mörttisestä huomaa, että jonkinlainen käsikirjoituksen raakile on jo olemassa: ekonomi on katsonut yrittäjyyttä kiitettävän monesta näkövinkkelistä, mutta se ei vielä riitä. Yksi vielä puuttuu, ja sen mukana kaikki – Mörttinen ei ole itse kantanut repussaan yrittäjänriskiä metriäkään. ”Omakohtainen yrittäminen kyllä kiehtoo ja houkuttaa jatkuvasti.” n 2/2016 HR viesti 17