HR viesti 2/2012 | Page 53

KUVA: TEKES / ANTON KALLAND prosenttia tällaisen eläkepäätöksen saajista Suomessa on alle 30-vuotiaita. Työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutumista on käsitelty Eläketurvakeskuksen julkaisemassa selvityksessä ’Takaisin työhön vai työkyvyttömyyseläkkeelle?’, joka ilmestyi vuoden 2011 elokuussa. ”Tavoitteena oli selvittää niitä prosesseja, jotka johtavat ihmisten hakeutumiseen työkyvyttömyyseläkkeelle – tai toisaalta työhön palaamiseen kuntoutuksen jälkeen”, selvityksen laatinut tutkija Niina Kuuva toteaa. Selvitystyö alkoi tammikuussa 2011. ”Asioita tarkasteltiin kokonaisvaltaisesti sekä työssä olevien että työttömien kannalta. Monethan siirtyvät myös työttömyyspäivärahalta työkyvyttömyyseläkkeelle.” Työpaikoille uusia toimintamalleja Kuuvan mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle päätyminen johtuu varsinaisen sairauden lisäksi useista osatekijöistä. ”Asiaan vaikuttavat erityisesti työpaikka, työterveyshuolto, kuntoutus sekä sosiaalivakuutukseen liittyvät seikat, kuten eläkkeet ja päivärahat”, Kuuva luettelee. ”Ongelmat ovat aina х