HR viesti 1/2014 | Page 56

tiloineen on piirteitä, joita voi hyvin soveltaa avotoimistoon kuin avotoimistoon.” ”2000-luvun alusta saakka on ollut näkyvissä, että nimikoimattomilla työpisteillä ei viihdytä”, Hongisto lisää. ”Tällöin etätyökin houkuttaa enemmän, ja tämän moni työnantaja on kääntänytkin eduksi. Kaikilla ei kuitenkaan ole kotona rauhaa, tilaa tai laitteistoja tehdä töitä, jolloin etätyömahdollisuus nakertaa työntekijöiden tasa-arvoa ja vaikeuttaa asioiden hoitoa. Kiistatta runsas etätyö ei siis aina ole kaikkien kannalta hyvä juttu. Ratkaisuja pitää tehdä tapauskohtaisesti arvioiden. Etätyön pitää olla eduksi yksilölle eikä haitaksi toimistoon jääville.” Avaimia avoimeen ”Me tarkastelemme paljon työtilojen akustiikkaa eli etenkin sitä, kuinka kauas puheääni toimistossa kantautuu”, Hongisto kertoo. ”Trendinä on rakentaa kapeita avotoimistoja, joissa vielä seinät ovat lasia tai muuta kovaa pintaa. Tällöin ei auta, vaikka katto olisi kuinka äänieristetty, vaan ääni kantautuu oudosti kuin tunnelissa. Laakeaan isoon tilaan on paljon helpompi suunnitella hyvä akustiikka.” ”Akustiikka vaikuttaa työhyvinvointiin ja työtehokkuuteen todella merkittävästi”, toteaa myös ääniympäristösuunnitteluun ja akustiikkajärjestelmiin erikoistuneen Ecophonin konseptikehittäjä Arto Rauta. ”Puheäänistä, kaikuisuudesta, taustamelusta ja yksityisyyden puutteesta tulee työntekijöiltä jatkuvasti palautetta, ja ”Akustiikka vaikuttaa työhyvinvointiin ja työtehokkuuteen todella merkittävästi.” 54 HR viesti 1/2014