HR viesti 1/2014 | Page 48

tämiseen ja oikeassa olemiseen, yhteisen innostumisen kustan- köisesti täytettävää Personal Resilience Questionnaire -testiä nuksella. (PRQ), jonka avulla voidaan luoda henkilön resilienssiprofiili. Malli on intuitiivinen. Siitä saa nopeasti kiinni ja se auttaa löy- Resilienssiä kehittämään tämään itselleen sopivimmat tavat toi- Resilienssi ei kuvaa ihmistä sinänsä vaan kyse on kehitettävästä ominaisuudesta, jota ihminen voi lähteä itse aktiivisesti kehittämään. Resilienssiin liittyvää käsitteistöä ja mallia voidaan ”Resilienteille ihmisille ominainen rauhallisuus syntyy siitä, että uskotaan omaan selviytymiseen vaikeassakin lähteä hyödyntämään ilman testaus- tilanteessa.” ja valmennustyötäkin. Henkilön lähtöti- mia.” Ojasen mukaan lyhytkin valmennus auttaa resilienssin kehittämisessä. Jos on mahdollisuuksia useampaan valmennuskertaan, pystytään kehittämistä viemään systemaattisemmin eteenpäin. Ensimmäisessä ryhmäval- lanteen selvittäminen ja keskeisten kehityskohteiden määrittely mennuksessa avataan resilienssin käsitteistöä, toinen valmen- kuitenkin antavat motivaatiota kehittämistyöhön. nuskerta varataan henkilökohtaisten profiilien läpikäyntiin. ”Resilienttiyden kehittämisessä auttaa, kun oma lähtöti- Myöhemmin voidaan vielä pitää muutama henkilökohtainen lanne on selvillä. Olen käyttänyt valmennuksissa yhdysvalta- valmennuskerta, joiden aikana profiilia avataan tarkemmin ja laisen Darryl Connerrin kehittämää resilienssin mallia ja säh- luodaan yksilöllinen kehittymissuunnitelma. 46 HR viesti 1/2014