VIESTI
TOIMITUKSELTA
JÄRKI JA TUNTEET
Tässä lehdessä haastateltu neuroguru David Rock tietää kaiken aivolohkojen
toiminnasta – mutta yllättävän paljon myös tunteista. Hän osaa kertoa, että
tutkimusten mukaan esimerkiksi yksinäisyyden tunne vaikuttaa elimistöön nälän
tavoin – kumpikin jäytää ja kaihertaa (eli sama tiedekielellä: ilmoittaa että
resurssit ovat vähissä).
Rockin mukaan tunteet ovat mukana konttorilla niin kauan kuin ihmisiä ylipäätänsä
työpaikoille päästetään. Aivoekspertti ei usko tunteissa piehtarointiin, mutta näkee että
tunteiden kieltäminen luo vain valtavan virtahevon keskelle avokonttoria.
Suomea on joskus luonnehdittu maaksi, jossa itkijänainen kohtaa ruikuttajamiehen. Hyvin
usein pahaa mieltä haudutetaan kuin uunipuuroa kunnes räjähdystä ei enää voi välttää.
Rock näkee, että sytytyslangan voi saada poikki aika helpoillakin konsteilla: ongelman
sanallistamisesta on apua, samaten tilanteen uudelleenarvioinnista tuorein silmin ja tulokulmin.
Se kevyempi työkalu tunnepakissa on labelling, joka tarkoittaa, että ongelma nimetään. Jo
tämäkin voi auttaa rajaamaan pahimpia tunnekuohuja, mutta tukevammaksi työkaluksi Rock
ehdottaa reappraisal-metodia, jossa tilanne analysoidaan perinpohjaisesti ja siihen kehitetään
uusi suhtautumistapa. Potkujen saaminen ei ehkä tunnu niin pahalta, jos voi turvata siihen,
että nyt on viimeinkin mahdollista perustaa se pieni yritys, josta on aina haaveillut. Tai: jos yträäkki on ajanut hermoromahduksen partaalle, voi ottaa irtisanomisen vastaan tervetulleena
tilaisuutena saada terveys ja kunto taas kohdalleen.
Nämäkin esimerkit jo paljastavat, että tällaiset oman asenteen muokkauskeinot sopivat
parhaiten niille meistä, joiden mielestä lasi on aina puoliksi täynnä. Työpaikan menettäminen
olisi useimmille niin totinen paikka, että siitä ei ihan pienellä mielijumpalla selvitä. Mutta
vähemmän äärimmäisten tapahtumien kohdalla Rockin vinkeistä voi olla enemmän apua.
Pomon epäreilu käytös tai kollegan naljailu on sitten jo helpompi asettaa asianmukaiseen
viitekehykseen.
Rockin perusteesejä on ihmismielen taipumus vieroksua uhkaa ja kulkea palkintoa kohti.
HR-väen on hyvä olla tietoinen näistä aivojen mekanismeista, sillä meistä itse kukin suorittaa
viisi uhka/palkinto-arviointia joka sekunti. Muutosjohtamisessa tämä tieto on olennaisen
tärkeää – muutokset pelottavat ja saavat rohkeimmatkin epävarmoiksi, mutta jos yrityksellä on
tarjota joku palkinto, jota kohti ponnistella, muutoksen kanssa on helpompi painia.
Palkinnon ei tarvitse olla kultaruukku sateenkaaren päässä; esimerkiksi tieto siitä, että
yrityksen liiketoiminta saadaan pois hetteiseltä suolta ja taas tukevalle maalle, riittää hyvin.
HR-ammattilaisten on syytä viritellä odotuksia, muistuttaa ihmisiä siitä, miksi matkaa tehdään.
Aina välillä karavaaniin hyppää mukaan uutta porukkaa. Tällöin koirien
haukku usein peittää alleen sen, että taas ollaan emotionaalisesti paljaalla alueella.
Työpaikkahaastattelussa hakijat panevat oman persoonansa peliin. Enemmän ja enemmän
hikoillaan myös pöydän toisella puolella, sillä kisa parhaasta talentista kiihtyy koko ajan.
Onnistuneessa rekrytoinnissa on mitä suurimmassa määrin kysymys sitouttamisesta puolin
ja toisin. Tunnetta ei ole mukana yhtä paljon kuin papin sanoessa aamenen, mutta pelkkä
”asiat asioina” -diili ei ole kyseessä. Tässäkin on kysymys yhteisestä tulevaisuudesta, jonne
matkataan käsi kädessä ja yhtä jalkaa.
JUSSI SINKKO
6 HR viesti 1/2013