HR viesti 1/2013 | Page 56

SELKÄRANKA Palstan aiheena on työterveys. SITEERATEN Työn imu ennustaa onnellisuutta ja vähäisempää masennusta Hyvinvointi työssä lisää pitkälläkin aikavälillä todennäköisyyttä olla myös muussa elämässä onnellinen ja vähemmän masentunut. Mekanismi toimii vain yhteen suuntaan: yleinen hyvinvointi ei vaikuta työhyvinvointiin. Näin todetaan Työterveyslaitoksen ja Utrechtin yliopiston yhteistyönä tekemässä tutkimuksessa, jossa seurattiin seitsemän vuoden ajan noin 2000 henkilön työhyvin- Uusi julkaisu: Haastavat tilanteet esimiestyössä Vuorovaikutukseen, ihmissuhteisiin ja ihmis- voinnin kehittymistä ja sen seurauksia mielenterveyteen ja hyvinvointiin muilla elämänalueilla. ”Ihminen saa lisäarvoa työhyvinvoinnista. Toi- ten käyttäytymiseen liittyvät ongelmatilan- sin sanoen se ei ole pelkästään työpahoinvoin- teet työpaikalla ovat esimiehille haasta- nin puuttumista. Työn imulla todettiin tuoreessa tut- via. Näihin asioihin pureutuu tuore julkai- kimuksessamme olevan itsenäinen vaikutus mielen- su. terveyteen vielä sen jälkeen, kun työuupumuksen Toiminnalle häiriöitä aiheuttavien työyh- vaikutus samoihin ilmiöihin oli otettu huomioon”, teisö- ja asiakastilanteiden puheeksi otta- sanoo dosentti, vanhempi tutkija Jari Hakanen minen ja käsittely ovat vaativaa esimies- Työterveyslaitoksesta. työtä. Niiden selvittäminen vie myös ai- Tutkimus osoitti, että työn imu – tarmokkuutta, kaa ja voimia. Niin työntekijän kuin asiak- omistautumista ja uppoutumista kuvaava hyvin- kaan häiritsevä käyttäytyminen voi aiheut- voinnin tila työssä – vähensi masennusoireiden to- taa esimiehessä ahdistusta ja epävarmuut- dennäköisyyttä ja vaikutti myönteisesti onnellisuu- ta, jopa ärtyneisyyttä ja harmistusta. teen. Samanaikaisesti työuupumus vaikutti päin- Ongelmat on kuitenkin otettava pu- vastoin eli lisäsi masennuksen todennäköisyyttä ja heeksi ajoissa, ennen kuin tilanteet mutkis- heikensi tyytyväisyyttä elämään pitkälläkin aika- tuvat ja vaikeutuvat entisestään. Puuttumat- välillä. tomuus viestittää, että kyseinen käyttäytyminen on sallittua ja hyväksyttävää. Työterveyslaitoksen ja Utrechtin yliopiston Työ- ja organisaatiopsykologian laitoksen yhteistyössä tekemä tutkimus on toistaiseksi pisin seurantatutkimus työn imusta ja ensimmäinen sen pitkän aika- Haastavat tilanteet esimiestyössä -teoksen tekijät: välin terveysvaikutuksista työntekijään. Pitkittäistutkimus toteutet- Maarit Vartia, Maisa Gröndahl, Marjut Joki, tiin seitsemän vuoden seurantatutkimuksena. Siihen osallistui 1964 Marjaana Lahtinen ja Sinikka Soini. suomalaista yksityisen ja julkisen sektorin hammaslääkäriä. 54 HR viesti 1/2013