HR viesti 1/2013 | Page 24

Sukupolvisota kiihtyy Myös Mattila on pannut merkille nuoren polven saapumisen työpaikoille – ”Ei kukaan voi olla – ainakaan uskottavasti – vuorotellen tiukka piiskuri ja ja ennen pitkää myös johtoasemiin. hellä halaaja.” tenkin vaarana, että koko teema joutuu leadership-gurujen kaappaamaksi, joilla on aina myytävänä uusi johtajuus -ismi. Mattila (s. 1978) itse edustaa X-sukupolvea, pullamössösukupolvea, josta ei ”Johtajuuskeskustelua vaivaa kehitys, jossa herkästi tarjotaan ’kauden ikinä pitänyt tulla mitään. Väliinputoajasukupolveksi jäivätkin makuja’ eikä mennä sen syvemmälle. Aina löytyy uusi kehik- 60-luvulla syntyneet – näin ainakin jos tarkastellaan puoluei- ko, joihin asioita laitetaan – ja tätä uusinta uutta sitten apinoi- den puheenjohtajien ikähaitaria. ”Politiikassa sukupolvenvaih- daan sokeasti, sen enempiä miettimättä”, Mattila pohtii. dos on jo tapahtunut, mutta elinkeinoelämässä muutos tapahtuu ehkä viiden vuoden viiveellä”, Mattila arvioi. Hyvänä asiana Mattila pitää sitä, että johtamisesta – hyvästä ja huonosta – puhutaan ja keskustellaan. Tällöin on kui- 22 HR viesti 1/2013 Toimitusjohtaja Taru From HR4 Solutions Oy:stä uskoo, e ttä nyt ollaan tilanteessa, jossa vanhat opit eivät riitä. Hänkin pu- KUVA: ALEX TREADWAY Toimitusjohtaja, vieraileva professori Pekka Mattila Aalto Executive Educationista näkee tilauksen johtajille, jotka osaavat inspiroida. Yritykset oireilevat