HR viesti 1/2012 | Page 60

kakunnilla Suomessa, Tukholmassa ja Norrköpingissä Ruotsissa sekä Venäjän Pietarissa. Huoneistohotellien lisäksi yrityksen toimialaan kuuluvat kalustetut asunnot sekä pysyvien työsuhdeasuntojen välittäminen yrityksille. Vuonna 2011 Forenomille valmistui 73 uutta majoitushuoneistoa Helsinki–Vantaan lentoaseman läheisyyteen. Helsingissä yrityksellä on tällä hetkellä 520 huonetta majoituskäytössä. Suosituin lienee pieni huoneistohotelli Albertinkadulla. ”Vuonna 2012 meille valmistuu Helsingin Herttoniemeen huoneistohotelli, jossa on 142 huoneistoa”, Kangas mainitsee. Kysyntää riittää Huoneistohotellialalla kysyntä on Kankaan mukaan kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana jatkuvasti. ”Itse asiassa tällä alalla suhdanteet eivät vaikuta kysyntään kovin paljon”, Kangas arvioi. Asiakkaan näkökulmasta huoneistohotellin etuna on kohtuuhinta: suurenkin huoneiston voi saada samalla summalla Koska huoneistohotelleilla riittää kysyntää, varaukset kan- kuin keskitasoisen hotellihuoneen. Lisäetuna on se, että asumi- nattaa tehdä kohtuullisen pitkällä varoitusajalla. Vuoden 2012 nen on vapaampaa eikä asukkaan tarvitse oman keittiön ansi- jääkiekon MM-kisojen ajaksi Helsingin huoneistohotellit alka- osta aina syödä ravintoloissa. vat Kankaan mukaan olla jo täysin varattuja. 58 HR viesti 1/2012