enertec 3+4/2018 | Page 51

lyysin yhden sairaalan sähköverkosta, jossa esiintyi selittämät­ vat sähkönsyötöt, joita tarvitaan tuntikausia kestävissä, huip­ tömiä ongelmia. puvaativissa testiajoissa. ”Me tulimme sitten apuun ja aloitimme mittaamalla säh­ ”Tehdas on palvellut meitä hyvin ja nyt on laajennus köverkon. Ratkaisuksi tuli kompakti ja hiljainen aktiivisuoda­ menossa. Myös jatkossa aiomme hoitaa kokoonpanon ja tes­ tin, joka suodattaa sähköstä häiriöt pois lähes reaaliajassa”, tauksen Nokialla”, Tuomala lupaa. kuvailee Tuomala. Brittien lisäksi myös kiinalaiset ovat kunnos­ tautuneet sairaalarintamalla: Kiinassakin puolisentusinaa sai­ Ensimmäinen tuote uunista ulos raalaa hyödyntää Meruksen ”sähkönpuhdistuspalvelua”. Merus Power juhlistaa 26.10.2008 kymmenettä toimintavuot­ Kovan luokan teknologialle on haettu patentit USA:ssa ja taan. ”Yhtiön omaan tuotekehitykseen perustuvat sähkön laa­ Etelä-Koreassa. ”Näiden lisäksi meillä on EU-patentti”, kertoo tua parantavat laitteet ja järjestelmät ovat teknisesti maail­ Tuomala. man huippua – ja tähän pisteeseen on päästy pitkäjänteisellä Tuomalan mukaan yritykset ottavat yhteyttä, kun heillä on tarvetta parantaa prosesseja, säästää energiaa ja saada enemmän irti olemassa olevista laitteistaan. Esimerkiksi teräs­ teollisuus on hyvin edustettuna tässä porukassa. ”Mahdollisuus saada vaikkapa 10 % enemmän tehoja valokaariuunista on aika houkutteleva, jos ajatellaan terästeh­ taiden tuotantoprosesseja”, hän kuvailee. ”Esimerkiksi Ecuadorissa terästehtaalla saatiin kapasiteet­ kehitystyöllä, ennakkoluulottomuudella ja asiakkaiden tarpeita kuuntelemalla”, listaa toimitusjohtaja. ”Meillä kesti puolitoista vuotta saada ensimmäinen toi­ miva laite kuntoon, mutta usko oli kova koko ajan”, muistelee Tuomala. Ensimmäiset toimitukset tehtiin Taiwaniin, Kiinaan ja Englantiin. Pian kävi selväksi, että vaivannäkö ei ollut turhaa. Alku­ vuosina Meruksen kasvuvauhti sai aikaan sen, että yhtiö tia reilusti ylös meidän laitteittemme avulla.” Vastaavia toimi­ komeili toistuvasti maamme nopeimmin kasvavien yritysten lis­ tuksia on tehty myös mm. Sudaniin ja Thaimaahan. talla. Mutta vaikka diiliä tulee ympäri maailmaa, ei henkilös­ tön määrä ole paisunut valtavaksi: Jättitoimitus Australiaan ”Meillä on noin 30 ihmistä töissä”, Tuomala vahvistaa. Tuorein vienticase tulee silti vieläkin kauempaa eli Austra­ liasta. Kyseessä ei tosin ole terästehdas: ”Australiassa 175 megawattia tuulivoimaa liitetään sähkö­ Vektorit ylöspäin Hyvä tilauskertymä 2018 ja yhtiön kasvustrategia edellyttävät verkkoon meidän laitteidemme avulla, jotka on tehdastestattu lisäresursseja ja parhaillaan on meneillään rekrytointiprosessi etukäteen”, kertoo Tuomala diilistä, joka tuo arviolta neljännes uusien kykyjen hankkimiseksi. ”Meillä on hieno tiimi, jossa on yrityksen vuoden 2018 liikevaihdosta. Neljästä kontista koos­ konkarien lisäksi mukana paljon nuoria, fiksuja insinöörejä”, tuva toimitus saapui Australiaan lokakuun alussa ja otetaan Tuomala kehaisee joukkoaan. käyttöön marraskuussa. ”Australiassa halutaan, että verkkoon menevä uusiutuva Ennätysvuoden jälkeen odotetaan uusia ennätyksiä. Uusiu­ tuvien globaali voittokulku tarkoittaa sitä, että Meruksella sähköenergia on hyvälaatuista ja meillä on osaaminen var­ puhelimet soivat edelleen. Samaten parantunut tietoisuus siitä, mistaa, että häiriöt suodatetaan pois. Sikäli kyseessä on aika miten heikkolaatuinen sähkö raastaa rikki kalliita koneita ja tavanomainen uusiutuva energian projekti, mutta mittakaava laitteita, tarkoittaa hyviä bisnesapajia. on suuri ja verkkoyhtiön vaatimustaso sähkön laadulle kova”, Tuomala lisää. Toimituksia on tehty Tuomalan mukaan jo 35 maahan ”Teollisuus, sairaalat ja datacenterit ovat hyviä esimerk­ kejä paikoista, joissa sähkön laatu on tärkeää, mutta käyttö­ mahdollisuuksia on lähes kaikkialla”, Tuomala toteaa. n ja oma toimisto on Suomen lisäksi Singaporessa. ”Partneri­ verkostoomme kuuluu 25 maata”, hän lisää. Kansainväliseksi syntynyt Merus Power on tyypillinen ”born global”-yritys siinä mielessä, että suurin osa bisneksestä on alusta asti ollut maailmalla. Ei ole tavatonta, että yrityksen viennin osuus liikevaihdosta on luokkaa 95–98 %. ”Tänä vuonna meillä on pari vahvaa kotimaista projektia, joiden ansiosta kotimaisuusaste on kerrankin isompi toimituk­ sissa.” Viennin osuus bisneksestä lienee tänäkin vuonna silti 90 prosentin hujakoilla. Laitteiden suunnittelu ja valmistus on sen sijaan hyvinkin sinivalkoista. Nokian kumitehtaan vanha teollisuusrakennus sopii Merus Powerin pirtaan hyvin, sillä se mahdollistaa vah­ 3–4  /  2018  enertec 51