enertec 1/2013 - Page 34

Kuvat: Risto Valkeapää Espoon Adjutantissa toimii energiaa ja vettä säästävä äly Aino ja Onni Niemi asuvat todennäköisesti Suomen älykkäintä asuntoa Espoon Adjutantinkadulla. Skanskan toteuttama As Oy Espoon Adjutantti Leppävaaran kupeessa on ensimmäinen kerrostalo Suomessa, jossa on toteutettu reaaliaikainen energian-, veden- ja lämmönkulutuksen mittaus. As Oy Espoon Adjutantti iltavalaistuksessa tammikuussa 2013. A djutantti on osa Skanskan, Fortumin sit. Energiaa säästetään esimerkiksi kyt- on myös kolme asentoa; poissa kotoa, pie- ja ABB:n uutta kaupunkiasumisen kemällä hissin valaistus ja moottorinoh- ni henkilömäärä ja isompi henkilömäärä. jaus pois päältä, kun se ei ole käytössä. Onni Niemi on kiinnostunut tark- Niemet voivat vaikuttaa omaan ku- Huoneiston eteisessä oleva kosketusnäyt- kailemaan asuntonsa energiatilannetta ja lutukseensa ABB:n KNX-taloautomaati- tö kertoo talon energian- ja veden kulu- elinympäristöään kaiken kaikkiaan. ”Olen on avulla. Automaatiolla hallitaan muun tuksen reaaliajassa. Saint-Gobain Pipe Sys- pitänyt ulkolämpötilasta kirjaa vuosikau- muassa asuntojen lämmitystä. Jo yhden tems on toimittanut järjestelmään kytketyt det ja ensin mietin, että minne sijoittaisin asteen lämpötilan pudotuksella voidaan energia- ja vesimittarit. Niemen perheen lämpömittarin. Sitten huomasin, että näyt- saavuttaa 5 prosentin säästö. vedenkäyttö on myös vähentynyt reaaliai- tötaulullani on sekin tieto”, hän toteaa. konseptia. Rakenteiltaan talo on asukkaidensa kaisen seurannan ansiosta. Kun Aino Niemi napsauttaa kahvin- mukaan vankka ja tiivis. ”Huoneistojen vä- Huoneistojen oven pielessä on myös keittimen päälle, reaaliaikainen näyttö lillä ei kuulu minkäänlaisia ääniä”, Aino katkaisin, jota näpäyttämällä voi viestittää kertoo sen pienenä piikkinä. Astianpesu- Niemi toteaa. järjestelmälle ollaanko kotona vai poissa ja koneen, pesukoneen ja kuivausrummun Talon ovet avautuvat tunnistuskor- jopa sen, ollaanko huoneistosta tavallista käyttö näkyvät selvästi. Samoin kuin sau- tilla, ja hissi tietää, missä kerroksessa he pidempään pois. Poissa-kytkin sammuttaa nan lämmitys. ”Tosin kulutuspiikki tasaan- asuvat. Talossa toimiva KONEen hissi va- kaikki sähköt pakaste- ja jääkaappia lu- tuu pian, kun kiuas lämpenee”, Onni Nie- rastoi jarrutusenergiaa ja kuluttaa myös kuunottamatta ja pidempään poissaoloil- mi toteaa. merkittävästi vähemmän sähköä kuin moitus pudottaa lisäksi huoneiston läm- Skanskan rakentama talo näyttää perinteiset asuintaloissa käytettävät his- pötilaa pari astetta. Ilmastoinnin säädössä ulospäin tavalliselta nykyaikaiselta asuin- 32 enertec 1 / 2013