DIGIOPE | Page 38

1.3 Elinikäinen oppiminen

Muusikon työssä elinikäinen oppiminen on oikeastaan sisäänrakennettuna. Kevyenmusiikin muusikon toimessa on oikeastaan välttämätöntä päivittää osaamistaan jatkuvasti valtavirtamusiikin muutosten mukaan. Uuden materiaalin opettelu on free lance -muusikon arkipäivää. Musiikin opetuksen puolella elinikäinen oppiminen näkyy muun muassa siinä, että opettajan oppiminen päivittyy oppilaan tarpeiden mukaan. Musiikkitrendit muuttuvat jatkuvasti ja samoin oppilaiden toiveet esitetystä ohjelmistosta. Aikaansa seuraava opettaja seuraa uusia trendejä ja pyrkii sopeuttamaan opetuksensa ajan hengen mukaiseksi. Opettajan oma osaaminen päivittyy ja tekee opetuksesta mielenkiintoisempaa oppilaan näkökulmasta, koska se sisältää elementtejä oppilaan omasta ajasta ja kokemuspiiristä. On myös esimerkkejä vanhanliiton opettajista, jotka pakottavat oppilaansa soittamaan samoja vanhoja kappaleita, joita opettaja on itse soittanut 70-luvulla. Tässä mielessä reformissa painotettu elinikäinen oppiminen tekee hyvää vanhoille valtarakenteille.

Reformissa esitetty työssä oppiminen liittyy musiikin opiskelussa läheisesti elinikäiseen oppimiseen. Suurin osa niistä musiikin opiskelijoista, jotka tulevat työllistymään alalle, työskentelee alalla jo ennen koulua tai viimeistään sen aikana. Sanotaankin, että kappaleet opitaan lopulta vasta keikalla. Vielä 5-10 vuotta sitten oppilaitosten välillä on ristivetoa siitä, saako oppilas käydä keikoilla ja muusikon töissä koulun kustannuksella. Enää sitä ei pidetä kovinkaa tuomittavana ja toisinaan siihen jopa kannustetaan. Itse sain työskennellä koko opiskeluaikani ravintolaorkestereissa, teattereissa ja levytysstudioissa ja opin niissä vähintään yhtä paljon kuin konservatoriolla.

37

ARTIKKELI