Cutter & Buck AW17 FIN - Page 2

Toimittuamme menestyksekkäästi Yhdysvaltojen markki- noilla 25 vuoden ajan olemme vihdoin luoneet erityisesti eurooppalaisille suunnatun malliston. Vuonna 1990 Seattlea ei vielä tunnettu maailman grunge-pää- ajan olemme vihdoin luoneet erityisesti eurooppalaisille kaupunkina eikä myöskään lukuisten menestyksekkäiden suunnatun malliston. arvoja ja edistyksellisiä ideoita. Kaikkien internet-yritysten, kuten amazon.com, keskuksena. Ilmassa luoteisrannikon asukkaiden tapaan olemme meitä ympäröivän oli kuitenkin jotain erityistä, joka enteili tulevaa: kaupungin maiseman ja elämäntyylin muovaamia — joustavia, rentoja, ilmapiiri ja elämäntyyli olivat ainutlaatuiset. itsenäisiä, uraauurtavia. Ja sellaisia ovat vaatteemmekin. Tuona vuonna perustimme Cutter & Buck -tuotemerkin, joka 1990-luvulla Cutter & Buckia pidettiin edelläkävijänä, koska on osa Seattlen menestystarinaa ja vaikuttanut osaltaan ”Pa- vaatteemme näyttivät ja tuntuivat yhtä hyviltä niin golfken- cific Northwest”-elämäntyylin leviämiseen ympäri maailmaa. tällä kuin sen ulkopuolella. Ja koska kiinnitimme erityistä huomiota yksityiskohtiin, tuotemerkkimme tunnettiin myös Pacific Northwest eli Yhdysvaltojen luoteisrannikko on aina erinomaisesta laadusta. Saman tason olemme säilyttäneet ollut kotimme. Tämä alati muuttuvista sääoloista tunnettu tähän päivään asti. Uudisraivaajahenkemme huokuu jokaisesta alue on täynnä kontrasteja: hyökyaaltoja ja jylhää rannikkoa, valmistamastamme vaatteesta. Tavoitteemme on aina ollut – ja moderneja kaupunkeja ja koskematonta erämaata, ympä- tulee aina olemaan – tarjota asiakkaillemme vaatteita, joissa ristötietoisuutta ja yrittäjähenkeä, perinteisiä Toimittuamme he voivat saumattomasti siirtyä töistä viikonlopun viettoon, menestyksekkäästi Yhdysvaltojen markkinoilla 25 vuoden harrastuksiin ja iltaelämään.